Jäähyväiset

Talvi tänne saapui

pimeys valon voitti

tulit mua viime kerran tervehtimään

Älä itke suotta

kuivaa kyyneleesi

kukin joutuu vuorollaan täältä lähtemään

Pilvivaunut vyöryy

halki taivaankannen

edessäni aukeaa taival varjoton

Mun on määrä mennä

sun on määrä jäädä

kukaan ei voi tietää kumman parempi on

Kaikki vuoden kierrot

joita katselimme

niitä en voi sielustani hävittää

ei se täysin kuollut

joka ylös nousee

joka aina keväisin käy uuteen elämään

Kerran tänne palaan

tulen sua vastaan

edessäs kun aukeaa taival varjoton

Sun on määrä mennä

mun on määrä jäädä

kukaan ei voi tietää kumman parempi on

…….

Tämän marraskuussa 2010 kirjoitetun runon tausta on kovasti korkeakulttuurinen. Luin vuosia sitten jostain filosofi Sokrateen viimeiset sanat ennen hänen teloitustaan (pakotettua itsemurhaa). Niissä oli jotain niin ylpeää ja viisasta, että ne jäivät pysyvästi mieleeni: ” Nyt on jo aika lähteä, minun kuolemaan ja teidän jatkamaan elämää. Kumman osa on parempi, sen tietää yksin jumala”.

Tämä runon lähtökohta oli noissa Sokrateen jäähyväissanoissa. Runo ei kerro kuitenkaan Sokrateesta, vaan yleisemmin ihmisen elämästä ja kuolemasta.