Onnen palanen
Niin tahtoisin minäkin elää
kuten muutkin eläneet on,
aamulla nousta varhain
kanssa kultaisen auringon.
Ja rientää ihmisten virtaan,
joka työhönsä vaeltaa.
Ehkä raskas se on tai kevyt,
mutta heitä sen odottaa.
En halua ylellisyyttä,
en mainetta, kunniaa.
Vain onnen palasen tahdon,
joka minua odottaa.
Minä tahdon paikkani saada
kuten muutkin saaneet on
ja vaimon ja lapset ja kodin
ja pienen asunnon.
Ja ihmisten ilmoille mennä
mä haluan pystyssä päin:
”Olen minäkin osani tehnyt
kuten sinäkin, ystäväin”
En halua ylellisyyttä,
en mainetta, kunniaa.
Vain onnen palasen tahdon,
joka minua odottaa.
Ja sunnuntaisin me käymme
ihan omaan puutarhaan.
Siellä kukat ja peruna kukkii,
niin täytenä tuoksuu maa.
En mitään muuta mä tahdo
kuin arkista elämää,
ja hieman työtä ja palkkaa,
jolla lapsensa elättää.
En halua ylellisyyttä,
en mainetta, kunniaa.
Vain onnen palasen tahdon,
joka minua odottaa.
…..
Olen kirjoittanut tämän runon
ensimmäisen version lokakuussa 2004. Näin tuolloin televisiosta raportin
Lontoon kaduilla yöpyvistä ihmisistä. Tavallisen näköinen nuori mies kertoi,
kuinka hänkin haluaisi toisenlaista elämää: työtä, asunnon, perheen ja auton.
Köyhien ihmisen haaveet - erityisesti tuo auto - liikuttivat minua siinä määrin,
että kirjoitin aiheesta laululyriikaksi tarkoitetun tekstin. Olen nyt muuttanut
monia yksityiskohtia, mutta pyrin säilyttämään alkuperäisen tekstin perusvirityksen.
