Vesipisara
 
On niin suuri taivaankansi, joka heijastaa,
kuinka tähdet ikuiset käy rataa valtavaa.
Katson öistä tähtimerta yksin miettien:
lyhyt hetki elämä on alla tähtien.
 
Pieneen vesipisaraan
tähdet lainaa valoaan.
Maailmat siinä heijastuu,
vaiti kulkee taivaan kuu.
Vainioilla tuuli hiljaa
taittaa sivuun syksyn viljaa.
Pimeys metsää verhoaa,
uneen pienet tuudittaa.
 
Alla suuren linnunradan tuntea voi sen:
on niin pienet, mitättömät haaveet ihmisen.
Mutta vaikka tähdet kulkee aivan vaieten,
kaunista on elämämme, mitään kadu en.
 
Pieneen vesipisaraan
tähdet lainaa valoaan.
Maailmat siinä heijastuu,
vaiti kulkee taivaan kuu.
Vainioilla tuuli hiljaa
taittaa sivuun syksyn viljaa.
Pimeys metsää verhoaa,
uneen pienet tuudittaa.
 
Pienen pienet pisarat
poskillani valuvat.
Onnen, surun kyyneleet
yhteen ovat liittyneet.
 
…..
Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen kesäkuussa 2009 ja muokkasin sitä satunnaisesti seuraavan vuoden lokakuuhun saakka. Virikkeen kirjoittamiseen sain luettuani Helvi Juvosen runon Pikarijäkälä; yritin tavoittaa omaan tekstiini jotain tuon runon tunnelmasta. Kun jokin aika sitten otin tuolloin kirjoittamani tekstin lähempään tarkasteluun, en ollut siihen erityisen tyytyväinen. Olen nyt tehnyt melko suuria muutoksia ja ainakin omissa silmissäni runo on nyt toimivampi kuin aiempi versio.

 

Toiset ajat alpakkaa
 
Lyhyet on päivät täällä,
pitkän pitkät syksy-yöt.
Yksin istut pimeässä,
mittaat toimesi ja työt.
Sait vain vähän murusia,
siitä mitä tavoitit,
Monet kerrat voittoarvan
mutavelliin kadotit.
 
Toiset ajat ovat rautaa,
toiset ajat alpakkaa,
vaan ei koskaan saavu aika,
jossa kulta kimaltaa.
Ei se saavu, vaikka uskoit,
vaikka toivoit, uneksit,
vaikka nuoruutesi päivät
turhaan touhuun kadotit.
 
Mitäs tuosta ystäväni,
tyhjän vain sä menetit.
Turhan vuoksi ihmislapset
ryntäilee kuin sopulit,
kerjää joka askeleella
arvostusta maailman,
pelkää pahan sanan heihin
kuoren läpi osuvan.
 
Toiset ajat ovat rautaa,
toiset ajat alpakkaa,
vaan ei koskaan saavu aika,
jossa kulta kimaltaa.
Ei se saavu, vaikka uskoit,
vaikka toivoit, uneksit,
vaikka nuoruutesi päivät
turhaan touhuun kadotit.
 
Kuljet vasten syksyn tuulta,
lehdet siinä lentelee,
punertava taivaanranta
talven lunta enteilee.
Kuljet tästä niin kuin kuljet,
tuskin ketään kiinnostaa.
Pohjoisesta viimat käyvät.
aikaa toista ennustaa.
 
Toiset ajat ovat rautaa
toiset ajat alpakkaa
vaan ei koskaan saavu aika
jossa kulta kimaltaa
 
Se on pelkkä haavekuva,
turhaan siitä uneksit.
Parempi kun maailman teitä
vapain mielin kuljeksit.
 
…..
Olen aloittanut tämän tekstin maaliskuussa 2010. Viimeistelin sen saman vuoden kesällä. Tätä julkaisua varten tein pieniä muutoksia. Tomi Aholainen on säveltänyt tekstin ja siitä on olemassa demo.