Unen saari

On unelmasi särkyneet ja tuskaa tunnet nyt

ja lasiavain haaveisiin on rikki helissyt.

Vaan et ole ensimmäinen, joka rakastaa,

ilman että vastaan mitään rakkautta saa.

Päivät menee, päivät tulee, tuovat helpompaa.

Unen syliin pehmeään voit viimein nukahtaa.

Unen saaren rannoilla on hieta keveää.

Unen tuuli väreilyttää vettä välkkyvää.

On ylpeyttäsi loukattu ja toiveet tallattu

ja kaikki työsi tulokset on maahan manattu.

Vaan et ole ensimmäinen, joka nähdä saa,

kuinka hymyn kauniin alta kylmyys pilkahtaa.

Päivät menee, päivät tulee, tuovat helpompaa.

Unen syliin pehmeään voit viimein nukahtaa.

Unen saaren rannoilla on hieta keveää.

Unen tuuli väreilyttää vettä välkkyvää.

Sä toivoit, että voisit elää vielä kesän tään,

vaikka tauti tuskallinen vaatii lähtemään.

Vaan et ole ensimmäinen, joka kutsun saa,

ennen kuin hän haluaisi kaiken luovuttaa.

Päivät menee, päivät tulee, tuovat helpompaa.

Unen syliin pehmeään voit viimein nukahtaa.

Unen saaren rannoilla on hieta keveää.

Unen tuuli väreilyttää vettä välkkyvää.

Lokki ainut yksinäinen aavaa vaeltaa.

horisonttiin autereiseen viimein katoaa.

…..

Olen kirjoittanut tämän melankolisen ja hieman eskapistisen tekstin alun perin marraskuussa 2005. Vuonna 2012 kirjoitin siitä uudistetun version. Tätä blogijulkaisua valmistellessani muokkasin tekstiä jälleen ja palasin monin osin alkuperäiseen versioon.

Onnen lempilapsi

Tyttöni mun jätti vuoksi

jonkin hulttion.

Mitäs tuosta, toivon että

heillä onni on.

Rakkaus on sairaus, joka

lähtee aikanaan.

Muistot kuolee, tilalle kai

jotain uutta saan.

Enhän onnen lempilapsi

tainnut ollakaan.

Vaan en sitä hautaan asti

suostu suremaan.

Ei päivä paista risukasaan

koskaan milloinkaan.

Vaan risuista saa polttopuuta

köyhän valkeaan.

Pomo sanoi liian vähän

täällä touhutaan.

Tuottavuutesi ei riitä

meille alkuunkaan.

Kevätpäivä kirkkain oli,

ulos kävelin.

Peippo lauloi: vapaa olet

kevään sävelin.

Enhän onnen lempilapsi

tainnut ollakaan.

Vaan en sitä hautaan asti

suostu suremaan.

Ei päivä paista risukasaan

koskaan milloinkaan.

Vaan risuista saa polttopuuta

köyhän valkeaan.

Kerran saapui luokseni

se viime saattomies.

Moitti liian veltoksi:

hoida itse ties.

No jos en kelpaa maailmalle,

enkä manalaan,

lähden tästä karaoke-

baariin laulamaan.

Enhän onnen lempilapsi

tainnut ollakaan.

Vaan en sitä hautaan asti

suostu suremaan.

Ei päivä paista risukasaan

koskaan milloinkaan.

Vaan risuista saa polttopuuta

köyhän valkeaan.

……

Onnen lempilapsi olisi lauluksi sävellettynä kai jonkinlainen kupletti. Teksti on kirjoitettu useissa jaksoissa vuosina 2013-2017. Viimeiset muutokset olen tehnyt tätä blogia varten.