Kohtaaminen

Kun sattumalta kohdattiin ja hetki juteltiin,

niin kaikki vanhat tuttavat me siinä muisteltiin,

ja erotessa lupasimme: vielä tavataan,

vaan sisälläni tunsin, kuinka rinta halkeaa.

Enhän sua vastustaa voi vaikka tahtoisin,

olethan kuin ihmeellinen lintu tropiikin.

Vaikka tiedän että vaan

suuren surun tästä saan,

jälleen joudun katumaan.

Enhän sua vastustaa voi vaikka tahtoisin.

Miksi palaat elämääni takaa vuosien.

Etkö sääli tunteitani, lintu pikkuinen.

Etkö näe ensinkään,

kuinka vuokses kärsinkään,

iltaisin kun yksin jään.

Miksi palaat elämääni, lintu pikkuinen.

Sinua taas odotan kuin joskus odotin,

vaikka tiedän ettei tässä käy sen paremmin.

Ihmeeseenhän hukkuvakin silloin turvautuu,

kun taivas taakse vesimassain hältä umpeutuu.

Sinulle on leikkiä vain kaipaus sydämen,

tuskin koskaan tuntenut oot voimaa rakkauden.

Ymmärrä et laisinkaan,

mitkä tuskat tunnenkaan,

pyyntööni kun kiellon saan.

Sinulle on leikkiä vain kaipaus sydämen

Miksi palaat elämääni takaa vuosien.

Etkö sääli tunteitani, lintu pikkuinen.

Etkö näe ensinkään,

kuinka vuokses kärsinkään,

iltaisin kun yksin jään.

Miksi palaat elämääni, lintu pikkuinen.

…..

Tämän onnettomasta rakkaudesta kertovan laulutekstin olen aloittanut marraskuussa 2008. Muokkasin sitä pariin otteeseen seuraavan vuoden aikana. Joitakin muutoksia tein myös tätä julkaisua varten.

Syksy

Hiljaa sataa keltalehdet metsän varjoihin,

kesä josta unta näin ei tule takaisin.

Ei se tuonut onnen aikaa talveen jatkuvaa,

lämmön toi vaan kylmän jätti kuten ennenkin.

Vaan syksy sittenkin

on aika ihanin,

kun luonnon suuri maalari

tään metsän väreihin

käytti kaiken taitonsa

ja koko paletin.

Ei turhaa tavoittaa

nyt mahda kannattaa.

Tuokoon mitä tuokin

aika tulleessaan.

Kesät tulee, kesät menee, haaveet harvenee,

menneen suven lehdet kuolee, maahan varisee.

Syksy vain on ikuinen, se saapuu ajallaan,

juhlan jäljet peittelee se multaan maatuvaan.

Ja syksy sittenkin

on aika ihanin,

kun luonnon suuri maalari

tään metsän väreihin

käytti kaiken taitonsa

ja koko paletin.

Ei turhaa tavoittaa

nyt mahda kannattaa.

Tuokoon mitä tuokin

aika tulleessaan.

…………..

Tässä taas yksi runo luonnosta ja vuodenaikojen vaihtumisesta. Kirjoitin siitä alkua lokakuussa 2006, kun katselin lehtien varisemista syksyisessä metsässä. Suurin osa tekstistä syntyi kolme vuotta myöhemmin. Pieniä muutoksia tein myös tätä julkaisua varten.