Kultavuori

Kuinka nopeasti täällä

suuret voitot häviää,

vaikka uskoit ettei viisas

koskaan loukkuun jää.

Oli neuvojia liikaa,

nyt ne kääntyy vaieten.

On nuoret miehet rientäneet

luo kuuron Jeesuksen.

Sillä tänään pohjat pettää
ja seinät särkyvät,

Suureen nousuun luottaneet

sen kaiken kärsivät.

Eihän mitään silloin puutu,

kun on alla musta tie,

ja uusi uljas maantielaiva

kaupunkiin sua vie.

Siellä kultavuoren luona

monet juhlat vietettiin,

kunnes kulisseissa vaihtuivat

värit syksyn harmaisiin.

Siksi tänään pohjat pettää

ja seinät särkyvät,

Suureen nousuun luottaneet

sen kaiken kärsivät.

Pieni kala uida tahtoi,

mutta joutui hampaisiin,

ja se suurempikin kala

pian niellä hotkaistiin.

Vain lapsen jalkapallo

sun kainaloosi jää,

kun ovet kiinni painuvat

ja lukko helähtää.

Sillä tänään pohjat pettää

ja seinät särkyvät,

Suureen nousuun luottaneet

sen kaiken kärsivät.

….

Olen kirjoittanut tämän runon ensimmäisen version syksyllä 1989. Suomessa elettiin tuolloin niin kutsutun kasinokapitalismin aikaa, joka päättyi omaisuusarvojen romahdukseen ja 1990-luvun alkuvuosien suureen lamaan. Monet muutkin kuin minä pelkäsivät ennen lamaa, että velkarahalla keinottelemaan lähteneet tavalliset suomalaiset joutuisivat vielä suuriin vaikeuksiin.

Olen muokannut tekstiä myöhemmin useaan otteeseen. Vuosina 2004 ja 2005 tein siihen laajoja muutoksia. Uusimpia muutoksia tein tätä julkistamista varten.

Päivät

Kaupungissa valot syttyy

yksi kerrallaan.

Juna lähtee pohjoiseen,

se täyttyy ajallaan.

Junanpilli huutaa,

raide kolahtaa.

Rautahepo kiskoo

yöhön matkaavaa.

Asemalle jäivät 
päivät eletyt

jäivät myös ne päivät

turhaan vietetyt.

Ei ne mukaan pyydä,

ei ne pääsekään.

Yksin täytyy mennä,

yksin hämärään.

Auto ajaa valtatietä,

ilta laskeutuu.

Metsän ylle nousee

kuparinen kuu.

Ajovalo pyyhkii

öistä maisemaa.

Aivan huomaamatta

matka katkeaa.

Pientareelle jäivät

päivät eletyt,

jäivät myös ne päivät

turhaan vietetyt.

Ei ne mukaan pyydä,

ei ne pääsekään.

Yksin täytyy mennä,

yksin hämärään.

Vene siirtyy valkamasta

virtaan soljuvaan.

Ilman airon kosketusta

kymi kuljettaa.

Ruokolintu soittaa,

lumpeet tuoksuvat,

edessäsi aukeavat

unen maisemat.

Laiturille jäivät

päivät eletyt,

jäivät myös ne päivät

turhaan vietetyt.

Ei ne mukaan pyydä,

ei ne pääsekään.

Yksin täytyy mennä,

yksin hämärään.

…..

Olen kirjoittanut tämän runon joulukuussa 2006. Muutoksia olen tehnyt siihen seuraavan vuoden elokuussa  ja joitakin muutoksia tein myös tätä julkaisua varten. Runossa on vahvoja vaikutteita Aaro Hellaakosken runosta Lähtö. Hellaakosken runo oli virike sille, että tämä teksti ylipäätään syntyi.