Pimeän puolelta

Ethän pelkää mun tummia silmiäni,

ethän pelkää mun sieluni yötä.

Tule viivähdä hetki mun vierelläni,

tule tanssimaan tuulien myötä.

Sulje silmäsi uupunut yksinäinen,

älä menneistä murheista piittaa.

Tule kuulemaan lempeitä laulujani,

tänään kantaa saat voittajan viittaa.

Mutta aamu kun saapuu, et vierellä nää
häntä, joka sinun toiveesi herättää.

Silloin murtuu mielesi, rauhasi sun,

kuten murtui kerran myös onneni mun.

Tulin yöstä ja yöhön mä myös häviän,

olen rakkaasi puolelta pimeän.

Minä osaan sun mielesi ylentää,

osaan voimasi, tuntosi nostaa.

Minä jaksan sun rohkeuttas ylistää,

osaan katkerat tappiot kostaa.

Ylös taivaisiin voin sinut kuljettaa,

läpi pilvien tähtien vöihin.

Sillä unta on elämä, unta vaan,

valon häivähdys talvisiin öihin.

Mutta aamu kun saapuu, et vierellä nää

häntä, joka sinun toiveesi herättää.

Silloin murtuu mielesi, rauhasi sun,

kuten murtui kerran myös onneni mun.

Tulin yöstä ja yöhön mä myös häviän,

olen rakkaasi puolelta pimeän.

….

Tämä maaliskuussa 2012 kirjoitettu teksti sai virikkeen L. Onervan runosta Geisha (kokoelmasta Särjetyt jumalat 1910). Onervan runo, tai runosarja, on monipolvinen syväluotaus epäsovinnaisen rakkauden monimutkaisuudesta: onnesta, kaipauksesta, ympäristön tuomiosta, erotiikasta, itsesyytöksistä ja kohtaamisten hurmiosta. Runon loppuosan pitkä intensiivinen jakso teki minuun vaikutuksen ja aloin kirjoittaa omia säkeitä sen teemoista ja tunnelmasta. Pimeän puolelta ei ole kutenkaan millään tavalla Onervan elämää käsittelevä runo. Sen teemana on yleisemmin rakkaussuhteiden kompleksisuus ja ihmismielen pimeät puolet.

Kun luin nyt uudelleen Geishan, huomasin, että olen lainannut kertosäkeistössä olevan fraasin (tulin yöstä ja yöhön mä myös häviän) vain hieman muunnellen Onervalta. Ehkä tällainen kierrätys kuitenkin sallitaan.

Huoneen hämärään

On syksy vielä lämmin,

taivas varjoton,

mutta kovin lyhyt täällä

valon aika on.

Pimeys pian saartaa

joka ikkunaa;

kauneimmatkin muistot

yöhön katoaa.

Kuvat elämäni,

yksi kerrallaan,

poistuu huoneen hämärään,

ei saavu uudestaan.

Jotain vielä säilyy,

muisto rakkaiden:

rinnallani kulkivat

minuun luottaen.

On kaunis syksyn maa.

kun lehdet putoaa.

Niin myös ihminen:

voi menneen luovuttaa.

Vaan koskaan kuitenkaan

ei luovu toivostaan:

vielä lumen alla suojassa

uus kevät odottaa.

Nyt kylmät viimat kulkee

läpi metsien

viimeisenkin keltalehden

alas saattaen.

Kukat ovat kuolleet,

linnut lähteneet,

mennen kesän jäljet

maahan maatuneet.

Kuvat elämäni,

yksi kerrallaan,

poistuu huoneen hämärään,

ei saavu uudestaan.

Jotain vielä säilyy,

muisto lapsuuden:

äiti minut noutaa

kotiin saattaen.

On kaunis syksyn maa.

kun lehdet putoaa.

Niin myös ihminen:

voi menneen luovuttaa.

Vaan koskaan kuitenkaan

ei luovu toivostaan:

vielä lumen alla suojassa

uus kevät odottaa.

……

Tämä teksti on kirjoitettu syys- ja lokakuussa 2014. Pyrin kuvaamaan siinä muistisairaan ihmisen elämäntilannetta. Vakavat muistiongelmat ovat tunnetusti lisääntyneet nopeasti, kun ihmisten elinikä on pidentynyt. Miltei jokaisella suomalaisella on tai on ollut lähipiirissään joku muistisairas.

Muistiongelmaisen ihmisen sisäiseen maailmaan ei ulkopuolisten ole mahdollista kunnolla päästä. Tämän vuoksi käsitelen teemaa melko viitteellisesti, luontokuvien kautta.