Lapsuuteni rautatiet
Sumuun häipyy junanvaunut
hiljaa kolisten.
Liekö tullut kuningatar
tänään kyytiin sen,
taikka miehet kultakenttäin
kokoparroissaan
matkaamassa paljakoille
laajan Lapin maan.
Suurin silmin lapsi katsoo
ohi kulkevaa
junaa, jonka kyydissä on
tuhat tarinaa.
Joka lasin takana on pala
elämää,
joka pyörän kolauksessa
muisto heläjää.
Lapsuuteni rautatiet
minut kerran vei.
Junat kulkee kulkuaan,
ne ulos päästä ei.
Radan varren kotimökki
turhaan odottaa
lasta, joka ihmetellen
katsoi maailmaa.
Suuren maailman asemilla
radat risteää,
laitureiden roskakoriin
turhat toiveet jää.
Kylmät tuulet saattelevat
radan kulkijaa,
kolhiintunut matkalaukku
tyhjää kumajaa.
Asemalla ravintola vielä auki
on.
Istahtaa voi matkalainen
pienen tuokion.
Joka lasin pohjalla on pala
elämää,
joka pöydän kolauksessa
muisto heläjää.
Lapsuuteni rautatiet
minut kerran vei.
Junat kulkee kulkuaan,
ne ulos päästä ei.
Radan varren kotimökki
turhaan odottaa
lasta, joka ihmetellen
katsoi maailmaa.
Ehkä kerran tulee päivä, jolloin
ajetaan
höyryjunan kyydissä se mökki
katsomaan.
Radanvarren pihamailla väki
vilkuttaa,
kotiin kaikki saattelevat
radan kulkijaa.
…..
Tässä tekstissä on mukana
vähän omaelämänkertaa. Asuin viisivuotiaaksi Kempeleessä, mökissä, joka oli
aivan radan varressa. En kyllä muista pohtineeni silloin, ketä junissa
matkustaa. Tuskin edes tajusin, että niissä kuljetetaan ihmisiä. Muutenkin runon
elämänkerrallisuus on kovasti tyyliteltyä ja vertauskuvallista.
Olen kirjoittanut tekstin
toukokuussa 2006. Tätä julkaisua varten tein joitakin muutoksia. Tomi Aholainen
on säveltänyt runon ja siitä on olemassa demoversio.
