Hippiäinen

Taikametsän siimeksessä

hippiäinen asustaa.

Jättikuusen latvan alle

pesän pienen rakentaa.

Pienen pieni, pienempikin

kuin on pieni päästäinen,

hippiäinen, metsäherra,

päässä hattu keltainen.

Oksan kärjen tuntumassa

harmaahousu ruokailee.

Pienet siivet leikkaa ilmaa,

nappisilmät tarkkailee.

Eipä vältä hyönteisrukka

nokkaa pientä pistävää.

Sirisevät kutsuäänet

läpi metsän leviää.

Toukokuussa reipas laulu

kuusikosta helähtää.

Hippiäinen, metsäherra,

nuorikkoaan evästää.

Pesän täyden poikasia

joutuvat he ruokkimaan,

kunnes uusi sukupolvi

tulee toimeen omillaan.

Pienen pieni, pienempikin

kuin on pieni päästäinen,

hippiäinen, metsäherra,

päässä hattu keltainen.

…..

Syksyllä 2004 aloin kirjoittamaan aktiivisesti lauluteksteiksi tarkoitettuja runoja. Ryhdyin myös opiskelemaan laululyriikkaa, ennen muuta tutkimalla muiden tekemiä sanoituksia sekä vanhoja runoja. Mitallisia runoja olin kirjoittanut aiemminkin silloin tällöin, lähinnä pöytälaatikkoon, mutta en ollut koskaan paneutunut asiaan pitkäjännitteisesti. Kirjoitin tuon vuoden syksyllä harjoitusmielessä muutamia luontoaiheisia runoja kuten tämän Hippiäisen. Olen tehnyt siihen myöhemmin pieniä muutoksia, viimeksi tätä blogia varten.

Vuoden 2005 syyskuussa kirjoitin ihmissuhdetekstin nimeltä Katariina. Tomi Aholainen teki siihen sävellyksen ja kappale ilmestyi huhtikuussa 2006 Simo Silmun levyllä Sydänsärkyä. Katariina, joka julkaistiin myös singlenä, oli ensimmäinen levytetty sanoitukseni.

Rantaheinä

Niin luottavaisin mielin tulit

suureen maailmaan:

rehellisyys, työ ja hymy

kerran palkitaan.

Vaan kylmät oli katseet siellä,

kylmät kynnykset;

moneen kertaan rikkoutuivat

haaveet, lupaukset.

Vaikka näistä huoneista
nyt joudut poistumaan,

on turha sitä hautaan asti
jäädä suremaan.

Kulje omaa tietäsi,

aina eteenpäin.

Uusi alku odottaa

jossain ystäväin.

Niin kuin rantaheinä

elämämme on,

huomaamaton harmaa,

vaan ei voimaton.

Ei se poikki murru,

ei murru milloinkaan;

myrsky kun on mennyt,

se nousee uudestaan.

Kai rakkautta täällä etsii

aivan jokainen.

Kerran luulit löytäneesi

itsellesi sen.

Vaan tunteesi kun torjui hän,

tuo kaikkein ihanin,

niin unelmasi hukkuivat

sen surun aaltoihin.

Vaikka tänään pettymykset
rintaa puristaa,

katkerinkin muisto häipyy
sumuun aikanaan.

Kulje omaa tietäsi,

aina eteenpäin.

Uusi rakkaus odottaa

jossain ystäväin

Niin kuin rantaheinä

elämämme on,

huomaamaton harmaa,

vaan ei voimaton.

Ei se poikki murru,

ei murru milloinkaan;

myrsky kun on mennyt,

se nousee uudestaan.

-----------

Perämeren rantadyyneillä kasvaa sitkeänoloisia heinäkasveja. Satunnainen kulkija miettii, ettei sadevesi pysy kauaa niiden hiekkaisessa kasvualustassa ja että merituulet yrittävät jatkuvasti repiä ne juuriltaan. Keväällä 2009 kirjoitin muistiin pari säettä, jossa rantaheinän kamppailu olosuhteita vastaan nostettiin ihmiselämän vertauskuvaksi. Myöhemmin kirjoitin näiden säkeiden ympärille laajempaa kokonaisuutta, aina silloin tällöin tekstiä lisäten ja parannellen. Keväällä 2013 runo alkoi tuntua suurin piirtein valmiilta. Kun pari viikkoa sitten otin sen uudelleen tarkasteltavaksi, osa tekstistä vaikutti jokseenkin heikolta. Olen nyt yrittänyt parannella niitä kohtia, jotka tuntuivat vähemmän onnistuneilta.