Siipirikko

Eilen kun sä saavuit,

kerroit mulle sen:

kuinka tunnet viimein

aidon rakkauden.

Niin mä muistin linnun

siipirikkoisen;

ei se mukaan päässyt

muuttolintujen.

Muistan kuinka lähdit,

sanoit hymyillen:

suuret tunteet on vain

harhaa houkkien.

Kyyneleisin silmin

ulos tuijotin.

Enhän peittää voinut,

että rakastin.

Rakkaus ei kestä

pitkää ikävää.

Joskus tunne sammuu,

haaveet häviää,

kuolee siipirikko,

jäätynyt on maa.

Anteeksi voin antaa

mutten rakastaa.

Monen monta yötä

itkin uuvuksiin.

Ehkä rakkaus silloin

hukkui kyyneliin.

Mulle olet enää

kesän pääskynen;

talvi kohta saapuu,

auttaa voi mä en.

Rakkaus ei kestä

pitkää ikävää.

Joskus tunne sammuu,

haaveet häviää,

kuolee siipirikko,

jäätynyt on maa.

Anteeksi voin antaa

mutten rakastaa.

….

Tämä marraskuussa 2010 kirjoitettu lauluruno on eräänlainen muunnelma amerikkalaisesta klassikkobiisistä Cry me a river (Arthur Hamilton 1953). Sen ovat levyttäneet mm. Ella Fitzgerald ja monet muut. Olin kovasti ihastunut tähän kappaleeseen ja kuuntelin sen eri versioita Spotifylta. Hain myös sen sanat ja kirjoittelin harjoitusmielessä niistä jonkinlaista käännöstä. Sitten huomasin netistä, että suomenkielinen käännös on jo olemassa, Saukin tekemä Joet tulvimaan itke, jonka on levyttänyt mm. Carola. Sellainen idea jäi kuitenkin hautumaan, että kirjoittaisin kokonaan uuden tekstin Cry me a river kappaleen teemasta ja sen herättämästä tunnelmasta.

Velka elämälle

On nuoren miehen mieli

niin kovin levoton.

Hän etsii, toivoo, luottaa:

jossain onni on.

Mut tunteensa hän kätkee

edessä ihmisten;

hän tahtoo näyttää kuinka

on kovapintainen.

On rakkaus toki suurta,

vaan vapaus suurempaa.

Näin väittää voi, ken kokenut

ei ole paljonkaan.

Hän arkielämälle

voi nenää nyrpistää.

Kun mihinkään ei tartu,

ei myöskään kiinni jää.

Vaan monta kertaa tunsin

niin oudon ikävän,

harhailun ja erehdysten

toivoin päättyvän.

Ei osaansa voi valita,

se jossain odottaa.

On aika tullut etsiminen

silloin lopettaa.

Ei kohtaloaan kiertää voi

se kerran tavoittaa.

Silloin velka elämälle

maksuun lankeaa.

Kun pienen ihmisolennon

sylissäni näin,

niin ihmeellisen tunteen

tunsin sisälläin.

Se pienokainen luottaen

olkaani painoi pään,

niin tiesin meidän oppivan

uuteen elämään.

Ei osaansa voi valita,

se jossain odottaa.

on aika tullut etsiminen

silloin lopettaa.

Ei kohtaloaan kiertää voi

se kerran tavoittaa.

Silloin velka elämälle

maksuun lankeaa.

……

Tämä teksti on kirjoitettu vuosien 2010 ja 2011 aikana useissa jaksoissa aina uudelleen muokkaamiseen palaten. Kun aloin viime kuun lopulla valmistella sitä blogia varten, se tuntui edelleenkin puolitekoiselta. Puutteet eivät olleet yksin muotoa tai sananvalintaa koskevia vaan myös sisällöllisiä, psykologisiin vivahteisiin liittyviä. Korjailin runoa useampina päivinä ja kirjoitin siitä noin puolet kokonaan uudelleen.

Nimi Velka elämälle on lainattu suoraan Kaarlo Sarkian samannimisestä runosta. Myös Sarkian upea runo käsittelee syntymän ihmettä, mutta aika tavalla erilaisesta näkökulmasta kuin tämä minun aikaansaannokseni. Nimen lainaaminen sellaisenaan on hieman arveluttavaa, mutta tässä tapauksessa en voinut sitä oikein välttääkään. Runoni on saanut alkunsa viimeisestä säeparista ”silloin velka elämälle maksuun lankeaa” ja tämä fraasi on ollut koko ajan tekstikokonaisuuden rakentamisen keskiössä. Sen vuoksi tuntui, ettei nimelle ollut muita kunnollisia vaihtoehtoja.