Pekka ja prinsessa

Syksy tuli tuulineen,

talvi heitti luntaan.

Mökissänsä Pekka-poika

katsoi mieliuntaan.

Siinä paljon tapahtuu

ja paljon sataa lunta.

Pekka prinsessansa saa

ja hänet valtakunta.

Noidat sekä peikot kaikki

lähtee sukkelasti,

kun Pekka pistää tuulemaan

ja iskee napakasti.

Prinsessalla kultakutrit,

silmälaudat hopeaa,

Pekka-poika loruillansa

nauramaan sen opettaa.

Häitä sitten vietetään, ne

monta päivää kestävät.

Häiden jälkeen juhlavieraat

kalossejaan etsivät.

Pekka tuosta tuumailemaan:

kelpaa täällä asua,

kullan kanssa rakastella,

kasvatella masua.

Enpä tästä unestani

herätä nyt aiokaan,

vaikka peikot kuinka mylvii,

noidat tekee taikojaan.

….

Tämä pieni runo on jonkinlainen satuparodia. Olen aloittanut sen toukokuussa 2009 ja tehnyt myöhemmin pariin otteeseen täydennyksiä ja muutoksia.

Tuntemattoman laulu

Kadun tungoksessa kosketuksen tunsin selässäin,

käännyin ympäri ja onnelliset silmät siinä näin.

Nainen sekoittanut oli minut toiseen ihmiseen,

pyysi anteeksi ja poistui sekaan katuliikenteen.

Nainen tuntematon onni katseessaan,

sun hymys muisto säilyy missä kuljetkaan.

Sen miehen, jota etsit, löysitkö sä sen,

vai kadotitko nuoruutesi rakkauden.

Jos sen miehen löysit, löysitkö myös onnen kestävän,

vai saitko nähdä haaveittesi aivan pettävän.

Jos se mies hän olikin vain heikko kurja juomari,

taikka itsekäs ja häijy narsisti ja tyranni.

Tai ehkä oli mies hän mitä parhain mutta vaan,

sun rakkautesi särkyi, kuoli ilman aikojaan.

Niin te ystävinä erositte - niinhän sanottiin,

kun kauneimmatkin muistot hiljaa maahan haudattiin.

Nainen tuntematon onni katseessaan,

sun hymys muisto säilyy missä kuljetkaan.

Sen miehen, jota etsit, löysitkö sä sen,

vai kadotitko nuoruutesi rakkauden.

Vielä kuljetko sä kaupungilla rakkauttasi etsien?

Ehkä tapaamme ja hymyn näen takaa vuosien.

Nainen tuntematon onni katseessaan,

sun hymys muisto säilyy missä kuljetkaan.

Sen miehen, jota etsit, löysitkö sä sen,

vai kadotitko nuoruutesi rakkauden.

------

Tällekin tekstille on selvä esikuva ja virike: ranskalaisen Jacques Prévertin runo Barbara (useita suomennoksia, mm. Aale Tynni). Runon pohjalta on tehty Joseph Kosman säveltämä tunnettu chanson. Tästä on myös suomenkielinen versio Muistatahan Barbara, jonka ovat levyttäneet ainakin Arja Saijonmaa ja Tango Orkesteri Unto solistina Maria Kalaniemi.

Prévertin runossa kerrottu tarina on aika erikoinen. Mies näkee kadulla tuntemattoman rakastuneen naisen, joka rientää halaamaan rakastamaansa miestä. Naisen olemus vaikuttaa runoilijaan niin syvästi, että hän kirjoittaa tälle Barbaraksi nimittämälleen naiselle runon. Tapahtuma on sattunut Brestissä ennen sotaa. Runoilija kysyy sodan jälkeen kirjoitetun runon lopussa, mitä näille ihmisille on tapahtunut, selvisivätkö he hengissä sodasta ja pommituksista.

Olen tässä tekstissä hyödyntänyt soveltaen tätä asetelmaa. Mies tapaa kadulla rakastuneen naisen. Nainen erehtyy luulemaan kertojaa takaapäin rakastamakseen mieheksi, jolloin kertoja näkee ikään kuin varkain naisen onnelliset kasvot. Runossa pohditaan, mitä tälle naiselle on tapahtunut. Sodan teemaa tähän ei ollut luontevaa tuoda, joten oli keskityttävä ihmissuhteisiin.