Rantaheinä

Niin luottavaisin mielin tulit

suureen maailmaan:

rehellisyys, työ ja hymy

kerran palkitaan.

Vaan kylmät oli katseet siellä,

kylmät kynnykset;

moneen kertaan rikkoutuivat

haaveet, lupaukset.

Vaikka näistä huoneista
nyt joudut poistumaan,

on turha sitä hautaan asti
jäädä suremaan.

Kulje omaa tietäsi,

aina eteenpäin.

Uusi alku odottaa

jossain ystäväin.

Niin kuin rantaheinä

elämämme on,

huomaamaton harmaa,

vaan ei voimaton.

Ei se poikki murru,

ei murru milloinkaan;

myrsky kun on mennyt,

se nousee uudestaan.

Kai rakkautta täällä etsii

aivan jokainen.

Kerran luulit löytäneesi

itsellesi sen.

Vaan tunteesi kun torjui hän,

tuo kaikkein ihanin,

niin unelmasi hukkuivat

sen surun aaltoihin.

Vaikka tänään pettymykset
rintaa puristaa,

katkerinkin muisto häipyy
sumuun aikanaan.

Kulje omaa tietäsi,

aina eteenpäin.

Uusi rakkaus odottaa

jossain ystäväin

Niin kuin rantaheinä

elämämme on,

huomaamaton harmaa,

vaan ei voimaton.

Ei se poikki murru,

ei murru milloinkaan;

myrsky kun on mennyt,

se nousee uudestaan.

-----------

Perämeren rantadyyneillä kasvaa sitkeänoloisia heinäkasveja. Satunnainen kulkija miettii, ettei sadevesi pysy kauaa niiden hiekkaisessa kasvualustassa ja että merituulet yrittävät jatkuvasti repiä ne juuriltaan. Keväällä 2009 kirjoitin muistiin pari säettä, jossa rantaheinän kamppailu olosuhteita vastaan nostettiin ihmiselämän vertauskuvaksi. Myöhemmin kirjoitin näiden säkeiden ympärille laajempaa kokonaisuutta, aina silloin tällöin tekstiä lisäten ja parannellen. Keväällä 2013 runo alkoi tuntua suurin piirtein valmiilta. Kun pari viikkoa sitten otin sen uudelleen tarkasteltavaksi, osa tekstistä vaikutti jokseenkin heikolta. Olen nyt yrittänyt parannella niitä kohtia, jotka tuntuivat vähemmän onnistuneilta.