Aamulla hän lähti

Aamulla hän lähti, poistui hämärään.

Unestani vieläkään en suostu heräämään.

Kaduilla taas kulkevat, kuka minnekin.

Raskaat pilvet vaeltavat yli kaupungin.

Menen joukkoon muiden. Voin taas unohtaa,

vaikka tiedän muistot palaa suru seuranaan.

Päivät saattaa toistaan,

vuodet vaeltaa.

Jokainen kai elää täällä

omaa muistoaan.

Rakkaani sun muistan

läpi vuosien.

Muistan ihon tuoksun,

katseen viimeisen.

Kesät vaihtuu syksyyn, valo pimeyteen.

Kadut täyttyy kulkijoista aina uudelleen.

Joskus täällä kohtaa toisen ihmisen.

Joskus uskoo palavasti taikaan rakkauden.

Oven hiljaa suljit, poistuit hämärään.

Vaan en tästä unestani suostu heräämään.

Päivät saattaa toistaan,

vuodet vaeltaa.

Jokainen kai elää täällä

omaa muistoaan.

Rakkaani sun muistan

läpi vuosien.

Muistan ihon tuoksun,

katseen viimeisen.

……

Näin tammikuussa 2017 japanilaisen piirrosfilmin Prinsessa Kaguyan taru. Tämä vanhaan kansantarinaan perustuva filmi on hyvin kaunis ja hieman surumielinen. Erityisen vaikuttavana koin laulun, joka alkoi soida, kun filmin lopputekstit juoksivat valkokankaalla; Kazumi Nikado: Inochi no Kioku (When I Remember This Life).

Filmin ja sen loppulaulun innostama aloin kirjoittaa omaa tekstiä, jossa halusin tavoittaa jotain niiden tunnelmasta. ”Projekti” eteni kuitenkin pitkään aika nihkeästi, eikä nyt julkaistavassa versiossa ole välttämättä paljonkaan jäljellä sen lähtökohdasta.