Sen kesäaamun muistan vielä;
valon harso verhos maan,
havisevat haavan lehdet
saattoi pientä kulkijaa.
Pellon reunaa polku juoksi
järven rantaan viileään.
Kalat kummat siellä kuiski
korvaan pellavaisen pään.
Mitä kuiski järven kalat,
sitä enää muista en,
mutta muistat kuinka jokin
nosti silmään kyyneleen:
tässä on sun elämäsi,
onko mitään kauniimpaa?
Kesäaamu lämmin, hellä
aina jossain odottaa.
Jos tulivatkin kylmät päivät
jälkeen helteiden,
jos vaihtuivatkin lapsen haaveet
arkeen aikuisten,
jos vanhenikin muotosi
ja hiukset harmaantui,
niin kesäaamut jäi,
ne muistoihisi jäi.
Ne muistot sua saattelivat
läpi vuosien;
ne huolten aikaan lohdun toivat
voimaa antaen.
Niin monet kesät vaelsivat
syksyn syliin kuolemaan,
monet lehdet putosivat
maahan mustaan maatumaan.
Vaan aina saapui uudelleen
kesäaamut kukkineen;
aina unet uskalsivat
mielen murheet lannistaa,
järven kalat jälleen kuiski,
vihreänä kutsui maa.
Jos tulivatkin kylmät päivät
jälkeen helteiden,
jos vaihtuivatkin lapsen haaveet
arkeen aikuisten,
jos vanhenikin muotosi
ja hiukset harmaantui,
niin kesäaamut jäi,
ne muistoihisi jäi.
Ne muistot sua saattelivat
läpi vuosien;
ne huolten aikaan lohdun toivat
voimaa antaen.
---------
Tämä kesään liittyvä teksti sopii blogin
ensimmäiseksi julkaistavaksi runoksi, etenkin tänä hellekesänä ja eräänä vuoden
lämpimimmistä päivistä. Aloitin sen kirjottamisen kesäkuussa 2013. Nykyiseen
muotoon viimeistelin sen helmikuussa 2014.
