Huoneen hämärään

On syksy vielä lämmin,

taivas varjoton,

mutta kovin lyhyt täällä

valon aika on.

Pimeys pian saartaa

joka ikkunaa;

kauneimmatkin muistot

yöhön katoaa.

Kuvat elämäni,

yksi kerrallaan,

poistuu huoneen hämärään,

ei saavu uudestaan.

Jotain vielä säilyy,

muisto rakkaiden:

rinnallani kulkivat

minuun luottaen.

On kaunis syksyn maa.

kun lehdet putoaa.

Niin myös ihminen:

voi menneen luovuttaa.

Vaan koskaan kuitenkaan

ei luovu toivostaan:

vielä lumen alla suojassa

uus kevät odottaa.

Nyt kylmät viimat kulkee

läpi metsien

viimeisenkin keltalehden

alas saattaen.

Kukat ovat kuolleet,

linnut lähteneet,

mennen kesän jäljet

maahan maatuneet.

Kuvat elämäni,

yksi kerrallaan,

poistuu huoneen hämärään,

ei saavu uudestaan.

Jotain vielä säilyy,

muisto lapsuuden:

äiti minut noutaa

kotiin saattaen.

On kaunis syksyn maa.

kun lehdet putoaa.

Niin myös ihminen:

voi menneen luovuttaa.

Vaan koskaan kuitenkaan

ei luovu toivostaan:

vielä lumen alla suojassa

uus kevät odottaa.

……

Tämä teksti on kirjoitettu syys- ja lokakuussa 2014. Pyrin kuvaamaan siinä muistisairaan ihmisen elämäntilannetta. Vakavat muistiongelmat ovat tunnetusti lisääntyneet nopeasti, kun ihmisten elinikä on pidentynyt. Miltei jokaisella suomalaisella on tai on ollut lähipiirissään joku muistisairas.

Muistiongelmaisen ihmisen sisäiseen maailmaan ei ulkopuolisten ole mahdollista kunnolla päästä. Tämän vuoksi käsitelen teemaa melko viitteellisesti, luontokuvien kautta.