Kottarainen

Lauloi ennen kottarainen

kotikoivun latvassa,

mustatakki, keltanokka

kevätillan rauhassa.

Kertoi mulle matkoistansa

talvikauden Pariisiin.

Kertoi maita kiertäneensä,

rattoisaa siel oli niin.

Kuinka siellä, Ranskan tiellä

maalaisrattaat kitisee,

tammipuiden latvuksissa

tuuli lauha soittelee.

Niityt nukkuu, päivä paistaa,

ihmiset on toimissaan.

Siellä kulkee kottarainen

matkareppu harteillaan.

Eipä noihin kottaraisen

juttuihin voi uskoa.

Nykyaika tullut on,

jo köyhätkin voi kulkea.

Eikä siellä, Ranskan tiellä

maalaisrattaat kitise.

Ei tammipuiden latvuksissa

tuuli lauha soittele.

Vaan eipä myöskään kottarainen

mulle enää lörpötä.

Ei mustatakki kerskailujaan

kevätiltaan levitä.

Vuosia jo siitä on kun

keltanokka hävisi,

pesäpönttö tyhjin aukoin

sekin viimein lahosi.

Kottarainen, keltanokka

palaa tänne takaisin.

Tahdon kuulla matkoistasi,

jonne mukaan halusin.

Kuinka siellä, Ranskan tiellä

maalaisrattaat kitisee,

tammipuiden latvuksissa

tuuli lauha soittelee.

Niityt nukkuu, päivä paistaa,

ihmiset on toimissaan.

Siellä kulkee kottarainen

matkareppu harteillaan.

……..

Tässä lastenlaulun logiikkaa ja tyylikeinoja käyttävässä runossa on luonnonsuojelusanomaa. Kottarainen oli vielä 1960-luvulla hyvin yleinen lintulaji Suomessa. Monissa pihoissa se oli kevään sanansaattaja: kottaraisen värikäs, erilaisia matkintoja viljelevä laulu oli merkki siitä, että kevät oli alkanut. Kottaraisen määrät ovat nyt romahtaneet murto-osaan tuon aikaisesta ja keväisin on todella vaikea kuulla missään kottaraisen laulua. Olen kirjoittanut tämän tekstin marraskuussa 2004. Tätä julkaisua varten tein pieniä muutoksia.