Tuomenkukkia
Taas tuomenkukat puistotiellä
tuoksuu huumaten,
ne puiden ylle laskeneet on
harson valkoisen.
Maahan leijuu kukkaislunta,
maisema on pelkkää unta,
vaan huomenna on poissa tuoksu
tuomenkukkien.
Siis tartu hetkeen
kevään kauneimman,
kun pienen onnen
näät ohi kulkevan.
Se seuraas pyydä,
pyydä että jää.
Voi kunpa voisi
se hetken viivähtää,
kun kukkii puut,
kun kukkii tuomipuut.
On rakkaus täällä niin kuin
pieni nokkosperhonen,
se luoksesi voi joskus tulla
hiljaa leijaillen.
Et saa sitä kiinni ottaa,
kosketus voi perhon tappaa,
vain pyyntö kaunis seuraasi
voi jättää perhosen.
Siis tartu hetkeen
kevään kauneimman,
kun pienen onnen
näät ohi kulkevan.
Se seuraas pyydä,
pyydä että jää.
Voi kunpa voisi
se hetken viivähtää,
kun kukkii puut,
kun kukkii tuomipuut.
Sait lahjaksi sä kerran karun
kauniin elämän
ja monet uudet keväät näet vielä
heräävän.
Monet kukat kukoistavat,
monet tuoksut lamauttavat,
ja talven tullen tiedät
luonnon voimaa keräävän.
Siis tartu hetkeen
kevään kauneimman,
kun pienen onnen
näät ohi kulkevan.
Se seuraas pyydä,
pyydä että jää.
Voi kunpa voisi
se hetken viivähtää,
kun kukkii puut,
kun kukkii tuomipuut.
….
Vielä yksi kevätruno! Olen
kirjoittanut sen alkukesällä 2010. Tuomen kukinta oli ohi ja tuuli pyöritteli irronneita
terälehtiä teiden varsilla. Tällaisista näkymistä tulee aina hieman alakuloinen
olo, vaikka kesä on vasta alussa. Tuomen kukinta on pohjoisessa näkyvin merkki
kesän tulosta, mutta miksi se kestää niin lyhyen aikaa. Yritin tavoittaa
tekstiin jotain tästä tunnelmasta.
Olen tehnyt muutamia muutoksia
tätä julkaisua varten. Viimeisen säkeistön ajatussisällön muutin mennyttä
muistelevasta tulevaisuuteen suuntautuneeksi. Runosta on olemassa Tomi
Aholaisen sävellys ja demoversio.
