Vesipisara
 
On niin suuri taivaankansi, joka heijastaa,
kuinka tähdet ikuiset käy rataa valtavaa.
Katson öistä tähtimerta yksin miettien:
lyhyt hetki elämä on alla tähtien.
 
Pieneen vesipisaraan
tähdet lainaa valoaan.
Maailmat siinä heijastuu,
vaiti kulkee taivaan kuu.
Vainioilla tuuli hiljaa
taittaa sivuun syksyn viljaa.
Pimeys metsää verhoaa,
uneen pienet tuudittaa.
 
Alla suuren linnunradan tuntea voi sen:
on niin pienet, mitättömät haaveet ihmisen.
Mutta vaikka tähdet kulkee aivan vaieten,
kaunista on elämämme, mitään kadu en.
 
Pieneen vesipisaraan
tähdet lainaa valoaan.
Maailmat siinä heijastuu,
vaiti kulkee taivaan kuu.
Vainioilla tuuli hiljaa
taittaa sivuun syksyn viljaa.
Pimeys metsää verhoaa,
uneen pienet tuudittaa.
 
Pienen pienet pisarat
poskillani valuvat.
Onnen, surun kyyneleet
yhteen ovat liittyneet.
 
…..
Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen kesäkuussa 2009 ja muokkasin sitä satunnaisesti seuraavan vuoden lokakuuhun saakka. Virikkeen kirjoittamiseen sain luettuani Helvi Juvosen runon Pikarijäkälä; yritin tavoittaa omaan tekstiini jotain tuon runon tunnelmasta. Kun jokin aika sitten otin tuolloin kirjoittamani tekstin lähempään tarkasteluun, en ollut siihen erityisen tyytyväinen. Olen nyt tehnyt melko suuria muutoksia ja ainakin omissa silmissäni runo on nyt toimivampi kuin aiempi versio.