Yö on pehmyt

Yö on pehmyt, ihmeellinen,

kuu on kultaa, hopeaa.

Yllä päämme taivaan tähdet

ikuisuutta heijastaa.

Sukupolvet tiensä kulkee,

avaruus on paikallaan.

Joskus täällä ihmislapsi

kokee onnen omanaan.

Tänä yönä rakkaimpani
saavuit viimein luokseni.

Tänään tunsin rinnassani,

kuinka toivo heräsi,

toivo siitä, että meille

tähdet aina hymyilee,

metsät tummat yössä huokaa,

viljapellot aaltoilee.

Yö on pehmyt, valon sini

järven laineet hopeoi.

Kuutamossa joku soutaa,

itsekseen hän unelmoi.

Linnunrata päällään kaartuu,

tähdet kulkee radoillaan.

Joskus täällä ihmislapsi

kokee onnen omanaan.

Tänä yönä rakkaimpani

saavuit viimein luokseni.

Tänään tunsin rinnassani,

kuinka toivo heräsi,

toivo siitä, että meille

tähdet aina hymyilee,

metsät tummat yössä huokaa,

viljapellot aaltoilee.

…………..

Olen kirjoittanut tämän myöhäiskesää ja rakastuneen ihmisen tuntoja kuvaavan runotekstin kesällä 2011. Seuraavan vuoden elokuussa tein siihen olennaisia muutoksia. Nyt julkistava teksti on peräsin tuolta ajalta.

Heinäkuu

Vihreä on metsän seinä,

välkkyy ovi hopeinen.
Niiaa kaunis kesäheinä

alla tuulen henkäyksen.

Horsmankukkain hento puna

polun vartta reunustaa,

angervoista noiduttuna

raskas tuoksu kohoaa.

Pieni peippo kulkijalle

takoo trillin kirkkahan,

tehnyt on se oksan alle

pesän aivan matalan.

Niin täytenä on maa

ei pilven hattaraa,
kun keskikesän kukkaparvet niityt valloittaa.
Ja tuuli lämpöinen,

sen kantaa lupauksen:

on elämämme sentään ollut vaivan arvoinen.

Nyt heinäkuu sen saa

taas meille todistaa:

niin kauan kuin on elämää, voit onnen omistaa.

Kankaan poikki polku johtaa

tummaan korpikuusikkoon.

Metsäkukat hennot hohtaa

nauraen kesän aurinkoon.

Lampi puiden takaa väikkyy

mustana kuin sadussa.

Pienen pienet aallot läikkyy

rantaheinän juuressa.

Metsän syliin tahdon jäädä

varjoon honkain holviston.

Ei se torju, ei se häädä

metsän väki nuhteeton.

Niin täytenä on maa

ei pilven hattaraa,

kun keskikesän kukkaparvet niityt valloittaa.
Ja tuuli lämpöinen,

sen kantaa lupauksen:

on elämämme sentään ollut vaivan arvoinen.

Nyt heinäkuu sen saa

taas meille todistaa:

niin kauan kuin on elämää, voit onnen omistaa.

……

Lokakuussa 2012 tein ensimmäisen version tästä runosta kokoamalla ja muokkaamalla aiemmin kirjoittamiani katkelmia, joissa tulkitsin kesäisiä tuntoja. Nyt julkaistavaa versiota varten tein runsaasti uudelleenmuokkausta.

Palaa pääskyt pitkäsiivet

Peittyi taakse pilviverhon

taivas sininen

muttei lakkaa hetkeksikään

laulu lintujen

Kaikki luodut tavoittelee

lemmen osuuttaan

kesän kauniin palatessa

koko loistossaan

Palaa pääskyt pitkäsiivet, palaa perhoset

ei palaa onneen osattoman haaveet utuiset

Palaa tuomi kukkalatva valkohehkussaan

ei palaa rakkaus menneen kesän

ei palaa milloinkaan

Nuoret kulkee käsityksin

unta nähden vain

Kerran kesän koittaessa

lemmen osan sain

Kului viikot, rakentuivat

haaveen asunnot

Talven tullen jäljelle jäi

kylmät rauniot

Palaa laulu lehtoihin ja palaa välke veen

ei palaa toivo toivottoman mieleen tuskaiseen

Palaa niityn kukkatarhat väriloistossaan

ei palaa rakkaus menneen kesän

ei palaa milloinkaan

Palaa pääskyt pitkäsiivet, palaa perhoset

ei palaa onneen osattoman haaveet utuiset

Palaa tuomi kukkalatva valkohehkussaan

ei palaa rakkaus menneen kesän

ei palaa milloinkaan

….

Merkintöjeni mukaan tämä kesästä ja onnettomasta rakkaudesta kertova teksti on kirjoitettu 17.2.2006. En ole tehnyt siihen myöhemmin muutoksia.

Niittykukkien lumottu meri

Oma kultani oikein kai tulkitsin

sinun katsettas kysyvää, syvää.

Sisimmässäsi meille sä toivothan

pitkää elämää yhteistä, hyvää.

Jospa mentäisiin kesällä naimisiin,

rantaniityllä liittoa juhlittaisiin,

miltei kaikille kutsuja lähetetään,

sillä kerran vain häitämme vietetään.

Meidän häissämme kauniisti soittelee

laululintujen orkesteri.

Joukoin tuhansin tanssissa keinahtelee

niittykukkien lumottu meri.

Ja me liitymme joukkoon juhlivaan;

koko luonto ja taivas ne tanssivat vaan,

sillä kesä on kaunein vain hetkisen,

sen me vietämme häitämme juhlien.

Mitä siitä, jos jotkut vain nauravat

näitä köyhien karkeloita.

Mitä siitä, jos kaikki ei saapuisikaan,

aina riittäähän tulijoita.

Katso saapuuhan tuolla jo peipponen,

hännystakissaan tulee myös pääskynen,

tulee harakka, saapuu jo varpunen,

sekä viileä kaunotar kyyhkynen.

Meidän häissämme kauniisti soittelee

laululintujen orkesteri.

Joukoin tuhansin tanssissa keinahtelee

niittykukkien lumottu meri.

Ja me liitymme joukkoon juhlivaan;

koko luonto ja taivas ne tanssivat vaan,

sillä kesä on kaunein vain hetkisen,

sen me vietämme häitämme juhlien.

…….

Tämä ”häävalssi” on kirjoitettu useissa jaksoissa vuosien 2012-2018 aikana. Viimeiset muutokset tein tätä julkaisua varten. En muista tarkasti, miten teksti sai alkunsa. Joka tapauksessa, siinä on vaikutteita parin vanhemman polven runoilijan, Aaro Hellaakosken ja Mikko Kilven, runoista.

Linnunpesä (kehtolaulu)

Äidin oman kullan hiuksiin

lintu teki pesän,

liverteli, sirkutteli,

lauloi koko kesän.

Kansa kaikki kummasteli:

kuka täällä soittaa,

mistä ilo ihmeellinen

murhemielen voittaa.

Eivät tuota ymmärtäneet:

sydän laulun kantaa,

sillä joka linnunpesän

hiuksiin tehdä antaa.

Kerran vielä äidin luota

linnun lailla lähdet.

Aina tietäs seuratkoon

kirkkaat taivaan tähdet.

Mikään silloin lannista

ei äidin omaa lasta.

On maasta maailman rikkaudet,

vaan sydän taivahasta.

Äidin oman kullan hiuksiin

lintu teki pesän,

rakenteli, raksutteli,

asui koko kesän.

Monet pienet linnunpojat

sieltä matkaan laittoi,

eväät antoi kainaloon ja

metsän reunaan saattoi.

Aina linnut muistavat

sen oman pesän rauhaa,

siellä lapset unta saa,

ei myrskytuulet pauhaa.

Kerran vielä äidin luota

linnun lailla lähdet.

Aina tietäs seuratkoon

kirkkaat taivaan tähdet.

Mikään silloin lannista

ei äidin omaa lasta.

On maasta maailman rikkaudet,

vaan sydän taivahasta.

…..

Tämä runo sopinee julkaistavaksi äitienpäivänä, vaikka siinä ei pidetä puhetta äidille vaan kerrotaan äidin puheesta lapselleen. Olen kirjoittanut alkuperäisen tekstin keväällä 2012. Virikkeenä oli vanhan kansanlaulun säepari ”Mitä ompi rikkautesi rakkautta vastaan? - Maast' on kulta kotoisin ja syän taivahasta.” Kirjoitin tästä muunnelman, jossa ajatus oli siirretty äidin ja lapsen väliseen suhteeseen. Jatkoa kertosäkeistölle ei kuitenkaan tahtonut löytyä ennen kuin keksin hieman surrealistisen runokuvan hiuksiin tehdystä linnunpesästä.

Varro vielä lauttamies

Varro vielä lauttamies

ajan lyhyen,

kun kesä kaunein täällä on

ja meri kukkien.

Metsän linnut laulavat 

ja lehdot heläjää,

koko luonto synnyttää nyt

uutta elämää.

Varro vielä lauttamies

pienen hetkisen,

kun syksyn viimat puhaltavat

puita riisuen.

Kurkiaurat maiden yllä

lipuu verkalleen,

korahtavat kutsut soivat

syksyyn viimeiseen.

Varro vielä lauttamies

yhden tuokion,

kun talven pimeys piirittää

ja lumi maassa on.

Aamusella tiainen taas

ruutuun rapistaa,

se etsii hengen pitimiksi

suuhunpantavaa.

Varro vielä lauttamies

hetken viimeisen,

kun kevät saapuu kohisten,

ja purot täyttäen.

Kaikki eivät jaksaneet

uuteen elämään.

Nyt lauttasi voi lähteä,

vie minut mennessään.

Nyt lauttasi voi lähteä,

vie minut mennessään.

……..

Olen kirjoittanut ensimmäisen version tästä runosta toukokuussa 2005. Lähtökohta oli henkilökohtainen: isäni oli kuollut noin vuotta aikaisemmin. Runon aiheena ei ole kuitenkaan vain kuolema vaan myös elämänhalu. Vaikeasti sairaat ihmiset, joiden loppu on jo lähellä, takertuvat miltei viimeiseen asti elämään ja kotiin palaamisen mahdollisuuteen. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin käänne: ihminen tekee sovinnon elämän ja kuoleman kanssa.

Matkalainen

Oli varhainen aamu, kun puutarhaan

tulin muistellen mennyttä kesää,

vaan en löytänyt tuttua sirkuttajaa,

joka pihaamme rakensi pesää;

kanssa puolison ruokki se poikasiaan,

kunnes saattoivat lapsensa maailmaan.

Nyt on poistunut itsekin matkalainen

taakse maiden ja merien.

Täällä pakkanen öisin jo vierailee

ja ruohikot kuuralla peittää.

Talven aavistus kylmyyttä henkäilee

ja hämärän maan ylle heittää.

Pian saapuu myös jäärouva kruunussaan,

lumin peittelee kuolleen, hyljätyn maan,

ja jäisillä kalvoilla ympäröi puut,

ja vaientaa lintujen suut.

Siksi lähtivät siivekkäät kulkemaan

taas syksyistä muuttajan matkaa,

jossa väsymys lintua ahdistaa,

yli aavan kun täytyisi jatkaa.

On lepokin kuoleman mahdollisuus,

joka pensaassa vaaniiko vainooja uus,

ehkä pöllö tai kissa tai harakka vain

tiellä ikuisten vaeltajain.

Mutta öisin ne nousevat siivilleen

kohti taivaita, tähtien rataa.

Ne tietävät pimeyden turvakseen,

alla maapallo verkalleen mataa.

Siellä ihmisten kylät on kirkkoineen

ja kaupungit kaikkine valoineen.

Vain linnut on vapaita kulkemaan

yli huolien täyttämän maan.

Ne lentävät yksin tai parvittain,

aina löytävät reittinsä kyllä,

joku ääntelee kutsua ajoittain,

on avaruus kaikkien yllä.

Ne kuulevat tähtien sinfoniaa

ja sfäärien laulua lumoavaa.

Ne tuntevat maapallon pienuuden

ja elämän haurauden.

Siellä kulkee myös tuttuni matkalainen,

missä emonsa lensivät ennen,

yli Euroopan maiden ja kaupunkien,

ne tuntee se tullen ja mennen.

Kun Saharan aavikon ylittää,

on kaukana pakkanen, lumi ja jää,

ja edessä Afrikka aarteineen

ja kaikkine hyönteisineen.

Vaan kevät kun pohjoiseen palaa taas,

hento vihreys kun oksia peittää,

kun aamulla tulen taas puutarhaan,

tuttu laulaja terveiset heittää.

Se on palannut pitkältä matkaltaan,

ehkä joutunut kovia kokemaan,

mutta täällä se on,

ja se laulaa!

….

Julkaisen välillä aivan tuoreen runon kaikkien takavuosina kirjoitettujen tekstien ohessa. Noin vuosi sitten aloin kehitellä teemaa muuttolintujen matkasta öisellä taivaalla. Lähtökohta oli mielikuva pimeydessä lentävistä linnuista, joiden päällä ovat tähdet ja avaruus, alla kylät ja kaupungit, ja matkan päämääränä on useilla hyönteissyöjälinnuilla Afrikka. Lintujen muutto on kiehtova aihe jo sinänsä ja runossa siihen voi liittää ihmisen elämää sivuavia vertauskuvallisia teemoja.

Kirjoitin aiheesta joitakin säkeitä viime vuoden keväällä ja uudelleen tämän vuoden alussa, mutta runo ei ottanut syntyäkseen. Vasta viime kuussa pääsin kunnolla alkuun, kun otin työn pohjaksi aiempaa laajemman ja monimuotoisemman säkeistörakenteen.