Laulun maa

Ethän sä ystävä sanojani usko,

minähän laulan muille.

Kauniita tarinoita kertoilen heille,

arkeen ahdistetuille.

Laulun maassa rakkaus on suurta,

ajasta aikaan se kestää.

Toisensa saavat tyttö ja poika,

ei ilkeät kielet voi estää.

Laulun maassa tunteet on aitoja,

rakkaus, suru sekä kaipuu.

Kohtalo vaikka se kuoppiaan kaivaa,

kerran myös puolelle taipuu.

Laulun maassa työkin on juhlaa,

kaikille sitä myös riittää.

perhe kaunis kasvaa ja varttuu,

siitä saa onneaan kiittää.

Ethän sä ystävä näkemääsi usko.

ei laulaja ikänään itke.

Sade ja tuuli vain viskovat vettä,

mutta lauluista iloa ei kitke.

Eiväthän ihmiset lauluihin usko.

niiden tietävät olevan unta.

Ikävän keskellä kaipaavat kuitenkin

haaveiden keinolunta.

Ethän sä ystävä tyhjiä usko,

ei laulaja ikänään itke.

Sade ja tuuli vain viskovat vettä,

mutta lauluista iloa ei kitke.

……

Teksti on kirjoitettu vuosina 2009 ja 2010. Nyt tein vain pieniä muutoksia.

Parempi juhla

Älä sure lainkaan, vaikka et ollut

juhlien kirkkahin tähti,

ja vaikka se yksi, jota niin vuotit,

toisien mukana lähti.

Sillä juhla on tuleva toisenlainen,

parempi juhla,

armahtavainen.

Silloin kellot sinulle soittaa.

Älä sitä pelkää, vaikka puut metsän

haamuja eteesi heittää,

vaikka ne uhkaillen liikahtelee

ja tietäsi varjoihin peittää.

Sillä metsä vain nukkuu ja huokaillee,

ketut yössä taas

polkujaan kiertelee,

mutta sinut ne kaukaa jo väistää.

Alä sure lainkaan, vaikka nuo vuodet

vaivoja tiellesi kantaa,

ja vaikka ne haaveet, joihin niin uskoit,

odottaa itseään antaa.

Sillä juhla on tuleva toisenlainen,

parempi juhla,

armahtavainen.

Silloin kellot sinulle soittaa.

….

Olen kirjoittanut tämän tekstin syksyllä 2011 ja tehnyt siihen muutoksia marraskuussa 2014.

Kultavuori

Kuinka nopeasti täällä

suuret voitot häviää,

vaikka uskoit ettei viisas

koskaan loukkuun jää.

Oli neuvojia liikaa,

nyt ne kääntyy vaieten.

On nuoret miehet rientäneet

luo kuuron Jeesuksen.

Sillä tänään pohjat pettää
ja seinät särkyvät,

Suureen nousuun luottaneet

sen kaiken kärsivät.

Eihän mitään silloin puutu,

kun on alla musta tie,

ja uusi uljas maantielaiva

kaupunkiin sua vie.

Siellä kultavuoren luona

monet juhlat vietettiin,

kunnes kulisseissa vaihtuivat

värit syksyn harmaisiin.

Siksi tänään pohjat pettää

ja seinät särkyvät,

Suureen nousuun luottaneet

sen kaiken kärsivät.

Pieni kala uida tahtoi,

mutta joutui hampaisiin,

ja se suurempikin kala

pian niellä hotkaistiin.

Vain lapsen jalkapallo

sun kainaloosi jää,

kun ovet kiinni painuvat

ja lukko helähtää.

Sillä tänään pohjat pettää

ja seinät särkyvät,

Suureen nousuun luottaneet

sen kaiken kärsivät.

….

Olen kirjoittanut tämän runon ensimmäisen version syksyllä 1989. Suomessa elettiin tuolloin niin kutsutun kasinokapitalismin aikaa, joka päättyi omaisuusarvojen romahdukseen ja 1990-luvun alkuvuosien suureen lamaan. Monet muutkin kuin minä pelkäsivät ennen lamaa, että velkarahalla keinottelemaan lähteneet tavalliset suomalaiset joutuisivat vielä suuriin vaikeuksiin.

Olen muokannut tekstiä myöhemmin useaan otteeseen. Vuosina 2004 ja 2005 tein siihen laajoja muutoksia. Uusimpia muutoksia tein tätä julkistamista varten.

Päivät

Kaupungissa valot syttyy

yksi kerrallaan.

Juna lähtee pohjoiseen,

se täyttyy ajallaan.

Junanpilli huutaa,

raide kolahtaa.

Rautahepo kiskoo

yöhön matkaavaa.

Asemalle jäivät 
päivät eletyt

jäivät myös ne päivät

turhaan vietetyt.

Ei ne mukaan pyydä,

ei ne pääsekään.

Yksin täytyy mennä,

yksin hämärään.

Auto ajaa valtatietä,

ilta laskeutuu.

Metsän ylle nousee

kuparinen kuu.

Ajovalo pyyhkii

öistä maisemaa.

Aivan huomaamatta

matka katkeaa.

Pientareelle jäivät

päivät eletyt,

jäivät myös ne päivät

turhaan vietetyt.

Ei ne mukaan pyydä,

ei ne pääsekään.

Yksin täytyy mennä,

yksin hämärään.

Vene siirtyy valkamasta

virtaan soljuvaan.

Ilman airon kosketusta

kymi kuljettaa.

Ruokolintu soittaa,

lumpeet tuoksuvat,

edessäsi aukeavat

unen maisemat.

Laiturille jäivät

päivät eletyt,

jäivät myös ne päivät

turhaan vietetyt.

Ei ne mukaan pyydä,

ei ne pääsekään.

Yksin täytyy mennä,

yksin hämärään.

…..

Olen kirjoittanut tämän runon joulukuussa 2006. Muutoksia olen tehnyt siihen seuraavan vuoden elokuussa  ja joitakin muutoksia tein myös tätä julkaisua varten. Runossa on vahvoja vaikutteita Aaro Hellaakosken runosta Lähtö. Hellaakosken runo oli virike sille, että tämä teksti ylipäätään syntyi.  

Kohtaaminen

Kun sattumalta kohdattiin ja hetki juteltiin,

niin kaikki vanhat tuttavat me siinä muisteltiin,

ja erotessa lupasimme: vielä tavataan,

vaan sisälläni tunsin, kuinka rinta halkeaa.

Enhän sua vastustaa voi vaikka tahtoisin,

olethan kuin ihmeellinen lintu tropiikin.

Vaikka tiedän että vaan

suuren surun tästä saan,

jälleen joudun katumaan.

Enhän sua vastustaa voi vaikka tahtoisin.

Miksi palaat elämääni takaa vuosien.

Etkö sääli tunteitani, lintu pikkuinen.

Etkö näe ensinkään,

kuinka vuokses kärsinkään,

iltaisin kun yksin jään.

Miksi palaat elämääni, lintu pikkuinen.

Sinua taas odotan kuin joskus odotin,

vaikka tiedän ettei tässä käy sen paremmin.

Ihmeeseenhän hukkuvakin silloin turvautuu,

kun taivas taakse vesimassain hältä umpeutuu.

Sinulle on leikkiä vain kaipaus sydämen,

tuskin koskaan tuntenut oot voimaa rakkauden.

Ymmärrä et laisinkaan,

mitkä tuskat tunnenkaan,

pyyntööni kun kiellon saan.

Sinulle on leikkiä vain kaipaus sydämen

Miksi palaat elämääni takaa vuosien.

Etkö sääli tunteitani, lintu pikkuinen.

Etkö näe ensinkään,

kuinka vuokses kärsinkään,

iltaisin kun yksin jään.

Miksi palaat elämääni, lintu pikkuinen.

…..

Tämän onnettomasta rakkaudesta kertovan laulutekstin olen aloittanut marraskuussa 2008. Muokkasin sitä pariin otteeseen seuraavan vuoden aikana. Joitakin muutoksia tein myös tätä julkaisua varten.

Syksy

Hiljaa sataa keltalehdet metsän varjoihin,

kesä josta unta näin ei tule takaisin.

Ei se tuonut onnen aikaa talveen jatkuvaa,

lämmön toi vaan kylmän jätti kuten ennenkin.

Vaan syksy sittenkin

on aika ihanin,

kun luonnon suuri maalari

tään metsän väreihin

käytti kaiken taitonsa

ja koko paletin.

Ei turhaa tavoittaa

nyt mahda kannattaa.

Tuokoon mitä tuokin

aika tulleessaan.

Kesät tulee, kesät menee, haaveet harvenee,

menneen suven lehdet kuolee, maahan varisee.

Syksy vain on ikuinen, se saapuu ajallaan,

juhlan jäljet peittelee se multaan maatuvaan.

Ja syksy sittenkin

on aika ihanin,

kun luonnon suuri maalari

tään metsän väreihin

käytti kaiken taitonsa

ja koko paletin.

Ei turhaa tavoittaa

nyt mahda kannattaa.

Tuokoon mitä tuokin

aika tulleessaan.

…………..

Tässä taas yksi runo luonnosta ja vuodenaikojen vaihtumisesta. Kirjoitin siitä alkua lokakuussa 2006, kun katselin lehtien varisemista syksyisessä metsässä. Suurin osa tekstistä syntyi kolme vuotta myöhemmin. Pieniä muutoksia tein myös tätä julkaisua varten.

Elämä on mutkikas projekti

Mikä merkillinen tämä rakkaus on,

joka kaikissa lauluissa soi.

Liekö keksintö vain viihdeosaston,

kuinka ilmaan se haihtua voi.

Meille kehityspolku oli paaluttu

eloon varmaan ja seesteiseen.

Parhaat piirustukset oli valittu

taloon mankelihuoneineen.

Mutta elämä on mutkikas projekti,

se helpolla päästä sua ei.

Hetken luulit et ratkaisu siinteli,

niin tuuli jo unelmat vei.

Rotukoiraa oikeaa etsittiin,

auto vaihdettais uudempaan.

Lomamatkasta Pariisiin puhuttiin,

lapset hankittais aikanaan.

Mitä tarkoittaa, ettei voi rakastaa,

eikä haaveita enää jakaa.

Mitkä entsyymit pään noin sekaisin saa,

kaikki entinen maassa nyt makaa.

On elämä niin mutkikas projekti,

se helpolla päästä sua ei.

Hetken luulit et ratkaisu siinteli,

niin tuuli jo unelmat vei.

On elämä niin vaikea projekti,

se helpolla päästä sua ei.

Hetken luulit et ratkaisu siinteli,

niin tuuli jo haaveesi vei.

….

Olen kirjoittanut tämä onnettomasti päättyneestä rakkaudesta kertovan runon lokakuussa 2005. Heinäkuussa 2012 tein siihen muutoksia ja pieniä muutoksia tein myös nyt tätä julkistamista varten.