Päivät

Kaupungissa valot syttyy

yksi kerrallaan.

Juna lähtee pohjoiseen,

se täyttyy ajallaan.

Junanpilli huutaa,

raide kolahtaa.

Rautahepo kiskoo

yöhön matkaavaa.

Asemalle jäivät 
päivät eletyt

jäivät myös ne päivät

turhaan vietetyt.

Ei ne mukaan pyydä,

ei ne pääsekään.

Yksin täytyy mennä,

yksin hämärään.

Auto ajaa valtatietä,

ilta laskeutuu.

Metsän ylle nousee

kuparinen kuu.

Ajovalo pyyhkii

öistä maisemaa.

Aivan huomaamatta

matka katkeaa.

Pientareelle jäivät

päivät eletyt,

jäivät myös ne päivät

turhaan vietetyt.

Ei ne mukaan pyydä,

ei ne pääsekään.

Yksin täytyy mennä,

yksin hämärään.

Vene siirtyy valkamasta

virtaan soljuvaan.

Ilman airon kosketusta

kymi kuljettaa.

Ruokolintu soittaa,

lumpeet tuoksuvat,

edessäsi aukeavat

unen maisemat.

Laiturille jäivät

päivät eletyt,

jäivät myös ne päivät

turhaan vietetyt.

Ei ne mukaan pyydä,

ei ne pääsekään.

Yksin täytyy mennä,

yksin hämärään.

…..

Olen kirjoittanut tämän runon joulukuussa 2006. Muutoksia olen tehnyt siihen seuraavan vuoden elokuussa  ja joitakin muutoksia tein myös tätä julkaisua varten. Runossa on vahvoja vaikutteita Aaro Hellaakosken runosta Lähtö. Hellaakosken runo oli virike sille, että tämä teksti ylipäätään syntyi.  

Kohtaaminen

Kun sattumalta kohdattiin ja hetki juteltiin,

niin kaikki vanhat tuttavat me siinä muisteltiin,

ja erotessa lupasimme: vielä tavataan,

vaan sisälläni tunsin, kuinka rinta halkeaa.

Enhän sua vastustaa voi vaikka tahtoisin,

olethan kuin ihmeellinen lintu tropiikin.

Vaikka tiedän että vaan

suuren surun tästä saan,

jälleen joudun katumaan.

Enhän sua vastustaa voi vaikka tahtoisin.

Miksi palaat elämääni takaa vuosien.

Etkö sääli tunteitani, lintu pikkuinen.

Etkö näe ensinkään,

kuinka vuokses kärsinkään,

iltaisin kun yksin jään.

Miksi palaat elämääni, lintu pikkuinen.

Sinua taas odotan kuin joskus odotin,

vaikka tiedän ettei tässä käy sen paremmin.

Ihmeeseenhän hukkuvakin silloin turvautuu,

kun taivas taakse vesimassain hältä umpeutuu.

Sinulle on leikkiä vain kaipaus sydämen,

tuskin koskaan tuntenut oot voimaa rakkauden.

Ymmärrä et laisinkaan,

mitkä tuskat tunnenkaan,

pyyntööni kun kiellon saan.

Sinulle on leikkiä vain kaipaus sydämen

Miksi palaat elämääni takaa vuosien.

Etkö sääli tunteitani, lintu pikkuinen.

Etkö näe ensinkään,

kuinka vuokses kärsinkään,

iltaisin kun yksin jään.

Miksi palaat elämääni, lintu pikkuinen.

…..

Tämän onnettomasta rakkaudesta kertovan laulutekstin olen aloittanut marraskuussa 2008. Muokkasin sitä pariin otteeseen seuraavan vuoden aikana. Joitakin muutoksia tein myös tätä julkaisua varten.

Syksy

Hiljaa sataa keltalehdet metsän varjoihin,

kesä josta unta näin ei tule takaisin.

Ei se tuonut onnen aikaa talveen jatkuvaa,

lämmön toi vaan kylmän jätti kuten ennenkin.

Vaan syksy sittenkin

on aika ihanin,

kun luonnon suuri maalari

tään metsän väreihin

käytti kaiken taitonsa

ja koko paletin.

Ei turhaa tavoittaa

nyt mahda kannattaa.

Tuokoon mitä tuokin

aika tulleessaan.

Kesät tulee, kesät menee, haaveet harvenee,

menneen suven lehdet kuolee, maahan varisee.

Syksy vain on ikuinen, se saapuu ajallaan,

juhlan jäljet peittelee se multaan maatuvaan.

Ja syksy sittenkin

on aika ihanin,

kun luonnon suuri maalari

tään metsän väreihin

käytti kaiken taitonsa

ja koko paletin.

Ei turhaa tavoittaa

nyt mahda kannattaa.

Tuokoon mitä tuokin

aika tulleessaan.

…………..

Tässä taas yksi runo luonnosta ja vuodenaikojen vaihtumisesta. Kirjoitin siitä alkua lokakuussa 2006, kun katselin lehtien varisemista syksyisessä metsässä. Suurin osa tekstistä syntyi kolme vuotta myöhemmin. Pieniä muutoksia tein myös tätä julkaisua varten.

Elämä on mutkikas projekti

Mikä merkillinen tämä rakkaus on,

joka kaikissa lauluissa soi.

Liekö keksintö vain viihdeosaston,

kuinka ilmaan se haihtua voi.

Meille kehityspolku oli paaluttu

eloon varmaan ja seesteiseen.

Parhaat piirustukset oli valittu

taloon mankelihuoneineen.

Mutta elämä on mutkikas projekti,

se helpolla päästä sua ei.

Hetken luulit et ratkaisu siinteli,

niin tuuli jo unelmat vei.

Rotukoiraa oikeaa etsittiin,

auto vaihdettais uudempaan.

Lomamatkasta Pariisiin puhuttiin,

lapset hankittais aikanaan.

Mitä tarkoittaa, ettei voi rakastaa,

eikä haaveita enää jakaa.

Mitkä entsyymit pään noin sekaisin saa,

kaikki entinen maassa nyt makaa.

On elämä niin mutkikas projekti,

se helpolla päästä sua ei.

Hetken luulit et ratkaisu siinteli,

niin tuuli jo unelmat vei.

On elämä niin vaikea projekti,

se helpolla päästä sua ei.

Hetken luulit et ratkaisu siinteli,

niin tuuli jo haaveesi vei.

….

Olen kirjoittanut tämä onnettomasti päättyneestä rakkaudesta kertovan runon lokakuussa 2005. Heinäkuussa 2012 tein siihen muutoksia ja pieniä muutoksia tein myös nyt tätä julkistamista varten.

Yö on pehmyt

Yö on pehmyt, ihmeellinen,

kuu on kultaa, hopeaa.

Yllä päämme taivaan tähdet

ikuisuutta heijastaa.

Sukupolvet tiensä kulkee,

avaruus on paikallaan.

Joskus täällä ihmislapsi

kokee onnen omanaan.

Tänä yönä rakkaimpani
saavuit viimein luokseni.

Tänään tunsin rinnassani,

kuinka toivo heräsi,

toivo siitä, että meille

tähdet aina hymyilee,

metsät tummat yössä huokaa,

viljapellot aaltoilee.

Yö on pehmyt, valon sini

järven laineet hopeoi.

Kuutamossa joku soutaa,

itsekseen hän unelmoi.

Linnunrata päällään kaartuu,

tähdet kulkee radoillaan.

Joskus täällä ihmislapsi

kokee onnen omanaan.

Tänä yönä rakkaimpani

saavuit viimein luokseni.

Tänään tunsin rinnassani,

kuinka toivo heräsi,

toivo siitä, että meille

tähdet aina hymyilee,

metsät tummat yössä huokaa,

viljapellot aaltoilee.

…………..

Olen kirjoittanut tämän myöhäiskesää ja rakastuneen ihmisen tuntoja kuvaavan runotekstin kesällä 2011. Seuraavan vuoden elokuussa tein siihen olennaisia muutoksia. Nyt julkistava teksti on peräsin tuolta ajalta.

Heinäkuu

Vihreä on metsän seinä,

välkkyy ovi hopeinen.
Niiaa kaunis kesäheinä

alla tuulen henkäyksen.

Horsmankukkain hento puna

polun vartta reunustaa,

angervoista noiduttuna

raskas tuoksu kohoaa.

Pieni peippo kulkijalle

takoo trillin kirkkahan,

tehnyt on se oksan alle

pesän aivan matalan.

Niin täytenä on maa

ei pilven hattaraa,
kun keskikesän kukkaparvet niityt valloittaa.
Ja tuuli lämpöinen,

sen kantaa lupauksen:

on elämämme sentään ollut vaivan arvoinen.

Nyt heinäkuu sen saa

taas meille todistaa:

niin kauan kuin on elämää, voit onnen omistaa.

Kankaan poikki polku johtaa

tummaan korpikuusikkoon.

Metsäkukat hennot hohtaa

nauraen kesän aurinkoon.

Lampi puiden takaa väikkyy

mustana kuin sadussa.

Pienen pienet aallot läikkyy

rantaheinän juuressa.

Metsän syliin tahdon jäädä

varjoon honkain holviston.

Ei se torju, ei se häädä

metsän väki nuhteeton.

Niin täytenä on maa

ei pilven hattaraa,

kun keskikesän kukkaparvet niityt valloittaa.
Ja tuuli lämpöinen,

sen kantaa lupauksen:

on elämämme sentään ollut vaivan arvoinen.

Nyt heinäkuu sen saa

taas meille todistaa:

niin kauan kuin on elämää, voit onnen omistaa.

……

Lokakuussa 2012 tein ensimmäisen version tästä runosta kokoamalla ja muokkaamalla aiemmin kirjoittamiani katkelmia, joissa tulkitsin kesäisiä tuntoja. Nyt julkaistavaa versiota varten tein runsaasti uudelleenmuokkausta.

Palaa pääskyt pitkäsiivet

Peittyi taakse pilviverhon

taivas sininen

muttei lakkaa hetkeksikään

laulu lintujen

Kaikki luodut tavoittelee

lemmen osuuttaan

kesän kauniin palatessa

koko loistossaan

Palaa pääskyt pitkäsiivet, palaa perhoset

ei palaa onneen osattoman haaveet utuiset

Palaa tuomi kukkalatva valkohehkussaan

ei palaa rakkaus menneen kesän

ei palaa milloinkaan

Nuoret kulkee käsityksin

unta nähden vain

Kerran kesän koittaessa

lemmen osan sain

Kului viikot, rakentuivat

haaveen asunnot

Talven tullen jäljelle jäi

kylmät rauniot

Palaa laulu lehtoihin ja palaa välke veen

ei palaa toivo toivottoman mieleen tuskaiseen

Palaa niityn kukkatarhat väriloistossaan

ei palaa rakkaus menneen kesän

ei palaa milloinkaan

Palaa pääskyt pitkäsiivet, palaa perhoset

ei palaa onneen osattoman haaveet utuiset

Palaa tuomi kukkalatva valkohehkussaan

ei palaa rakkaus menneen kesän

ei palaa milloinkaan

….

Merkintöjeni mukaan tämä kesästä ja onnettomasta rakkaudesta kertova teksti on kirjoitettu 17.2.2006. En ole tehnyt siihen myöhemmin muutoksia.